Mies seisoo kelloliikkeen tiskin takana.

tarina: Pauli Sarasmäki

Forssa 100 -tarinassa muistellaan Forssan liike-elämässä 1940-luvun lopulta 1970-luvun loppuun vaikuttanutta henkilöä.

Pauli Sarasmäki, syntyi  vuonna 1920 Forssassa kauppias Torsten ja Helmi Sjöberin keskimmäiseksi lapseksi. Pauli oli ensimmäiset 16 elinvuottaan sukunimeltään Sjöberg. Ripille päästyään Pauli pääsi kelloseppä V. Tiilikaiselle apupojaksi liikkeeseensä ja sai siellä alkuopetuksen tulevaan ammattiinsa vuosina 1936-40. Samana vuonna hän sai Kelloseppäliiton taituri-arvon. Kisälliksi hänet julistettiin vuonna 1948 ja kelloseppämestarin arvon hän sai vuonna 1950. Opiskeluja hidastutti niin monelle nuorelle miehelle tutuksi tullut sotapalvelus.

Pauli Sarasmäki työskenteli V. Tiilikaisen liikkeessä kelloseppänä. Tiilikaisen kuoltua vuonna 1948 Sarasmäki osti liikkeen rouva Tiilikaiselta. Aluksi liike toimi Forssan AIKA Oy:nä Forssan Kantinkulmassa Salmelan talossa. Myöhemmin liike toimi Keskuskadulla Paulin isän, Torsten Sarasmäen, omistamassa talossa.

Kelloliike AIKA Oy lopetettiin 31.12.1957 ja liike jatkoi tästä nimellä Kello-Sarasmäki, joka se oli aina siihen asti, kunnes liike lopetettiin 13.1.1979. Forssan linja-autoasema valmistui vuoden 1958 alussa ja Kello-Sarasmäki vuokrasi siitä kaksikerroksisen liiketilan. Yläkerrassa sijaisti kellonkorjauspuoli sekä myöhemmin myös optiikkapalvelut. Liike työllisti Paulin lisäksi toisen kellosepän sekä kaivertajan. Alakerran myymälässä työskenteli kaksi myyjää oman väen lisäksi. 

Pauli Sarasmäki oli myös itse taitava kaivertaja. Monet kauniit monogrammit ovat muistoina jälkipolvilla. Pauli oli muutenkin taitava käsistään ja hänellä oli erittäin hyvä visuaalinen näkemys kaikesta kauniista.

Kuvassa Pauli Sarasmäki uuden linja-autoaseman liikkeensä tiskin takana.