Hymyilevä iäkäs mies.

tarina: Kalle lahti

Forssa 100 -tarinassa muistellaan tavallista forssalaista miestä. Hän kävi tehtaalla töissä, saattoi maailmaan katraan lapsia ja asui linjoilla Kalliomäessä.

1900-luvulla oli käynnissä sukunimien suomalaistamisbuumi. Niinpä forssalainen Kalle Aleksanteri Karlsson päätti suomentaa sukunimensä ja hänestä tuli Lahti. Kallen kolmesta veljestä kaksi suomensi Karlssonin Kantokariksi ja yksi veljistä jäi Karlssoniksi.
 
Kalle syntyi Forssassa 1884 ja kuoli Forssassa 1976. Hän teki töitä Yhtiössä koko työuransa ajan. Hän oli tuttu näky tehtaan portilla portinvartijana. Tämän lisäksi hän ajoi sähköpässiä (sähköinen junarata), joka kulki Kehräämön ja Kutomon välillä.
 
Kalle muistetaan rauhallisena ja lempeänä miehenä. Hän sai vaimonsa Fannyn kanssa kahdeksan yhteistä lasta. Lisäksi perheeseen kuului Fannyn vanhin lapsi. Fanny kuoli jo vuonna 1947, joten Kalle vietti leskenä lähes 30 vuotta.
 
Kalle-papan kanssa pitkään asunut tyttärentytär Tuula muistelee, kuinka pappa torui tottelematonta lasta "Sua syhyy si vai. Tuus tänne, niin pappa rapsuttelee (vitsoilla)" Mutta koskaan ei rapsuttelua tullut.