Sisältöön »
 
 
Rautatienkadun ja Kauppakadun risteys.
 

1980198119821983198419851986198719881989

 
 

1980

 
 
Forssan Kehräämöalue.
 

Kehräämötoiminta loppui vuonna 1980 Forssan Kehräämöalueella, jonka jälkeen alueella toimi mm. Kohon mailatehdas. Forssan kaupunki osti alueen vuonna 1982.
Kuva: Ilpo Lukus, Uusi Suomi



 
Lounais-Hämeen museo.
 

Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen ylläpitämä (nykyisin Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys) Lounais-Hämeen museo avattiin vuonna 1980 kuvassa vasemmalla näkyvässä entisessä puuvillavarastorakennuksessa, mistä lähtien museo on toiminut rakennuksessa yhtäjaksoisesti. Esko Aaltosen v. 1923 perustama Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys kartutti kokoelmia lahjoitusten tai ostojen kautta. Kotiseutuperinteen tallentaminen ja sen kautta kotiseututunteen nostattaminen oli yhdistyksen keskeinen tehtävä. Yhdistyksen museona seutukunnallisuus ja kotiseutututkimus olivat museon toiminnassa keskeisellä sijalla vuoden 2009 loppuun saakka. Lounais-Hämeen museo vaihtoi nimensä Forssan museoksi v. 2006 ja siirtyi kaupungin hoitoon v. 2010. Samalla painopiste kokoelmatyössä siirtyi Forssan tehdasyhteisön kulttuuriperintöön.
Kuva: Ilpo Lukus


Forssassa ensimmäiseksi vuoden yrittäjäksi valittiin teollisuusneuvos Matti Aaltonen.


 
 

1981

 
Forssan Tehtaankoulu.
 

Forssaan ensimmäinen elinkeinoasiamies.


Forssan ammatillisen kurssikeskuksen päärakennus valmistui ja opetus alkoi.


Merja Varvikko valittiin Miss Suomeksi.

 
 

1982

 
Asuntomessut Forssan Paavolassa vuonna 1982.
 

Asuntomessut järjestettiin Paavolassa vuonna 1982. Messutaloihin tutustui kaikkiaan
215 866 kävijää.


Hämeentien alku ja Kauppakatu ensi kertaa joulukatuina.



 
Forssan Kehräämöaluetta.
 

Vuonna 1982 Forssan kaupunki osti Kehräämön ja Sortohaan alueet Finlaysonilta 20 miljoonalla markalla.


 
 

1983

 
 
Harrasteajoneuvotapahtuma Pick-Nick raviradalla.
Harrasteajoneuvotapahtuma Pick-Nick raviradalla.
Harrasteajoneuvotapahtuma Pick-Nick 1990-luvun lopulla.
 

Ensimmäinen harrasteautotapahtuma Pick-Nick järjestettiin raviradalla 1983.
Kuva oikealla 1990-luvun lopulta.
Kuvat: Ville Koivisto


Sirkka-Liisa Anttila valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran. Hän toimi Suomen pitkäaikaisimpana naiskansanedustajana vuoteen 2019 asti.


Jonna Tervomaa voitti Syksyn Sävel -laulukilpailun kappaleella Minttu sekä Ville.


 
 

1984

Forssan ensimmäinen naiskonstaapeli Riitta Norri aloitti virassaan.


Maila Leppäkoski valittiin ensimmäisenä naisena valtuuston puheenjohtajaksi.


 
 

1985

 
 
Keittiökalusteiden valmistusta Rakennusvalmisteen kalustetehtaalla.
 

Armas Puolimatka myi yrityksensä Hankkijalle 24.1.1985. Kuvassa näkyy keittiökalusteiden valmistusta Rakennusvalmisteen kalustetehtaalla. Kuva on vuodelta 1985.


Asko Oy osti Finlaysonin.


Forssan Naiskuoro valittiin Vuoden naiskuoroksi Kokkolassa.


Kaupunki perusti Forssan Teollisuuskylä Oy:n, joka rakennutti teollisuustiloja yrityksille.


Parma Oy:n palveluksessa palveli ennätykselliset 1 960 henkeä.


Dingo-yhtye konsertoi Forssassa.


 
 

1986

Forssan perinneruoaksi nimetään virallisesti pylsy.


LSO:n teurastamon laajennus vihittiin lokakuussa.


 
 

1987

 
Forssan kaupunginkirjaston rakennustyömaa vuonna 1986.
Forssan kaupunginkirjaston rakennustyömaa vuonna 1986.
 

Kuvissa näkyy Forssan kaupunginkirjaston rakennustyömaa Kehräämöalueella harjannostajaispäivänä 23.10.1986. Vanhan karhekehräämön tiloihin rakennettu kirjasto avattiin vuonna 1987.
Kuva: Lauri Pohjakallio


Vuonna 1987 valittiin Forssasta eduskuntaan kolme kansanedustajaa:
Sirkka-Liisa Anttila, Ritva Vastamäki ja Ilkka Joenpalo.


Forssavisio aloitti lähetyksensä 10.3.1987.


 
 

1988

Forssan Valtikan ja Kuninkuusravien totovaihto oli 12,8 miljoonaa markkaa kesällä 1988.


Artexpo-näyttely avattiin Kehräämölle. Esillä oli Dalia, Picassoa, Miroa, Matissea. Syksyyn mennessä näyttely oli tavoittanut lähes 50 000 katsojaa. Myöhemmin kohuttiin teosten olleen väärennöksiä.


 
 

1989

 
Ensimmäistä Holjien markkinatoimikuntaa.
 

Ensimmäiset Holjat markkinat järjestettiin vuonna 1989. Kaupunkifestivaali täytti 30 vuotta vuonna 2019. 



 
Forssan uusi Hotelli Maakunta.
 

Kuvassa on Forssan uusi Hotelli Maakunta. Kuvassa vasemmalla oleva puuosa on entinen Lounais-Hämeen Kauppa Oy:n rakennus, johon perustettiin vuonna 1931 hotelliravintola Hotelli Maakunta Oy. Forssassa oli 1930-luvulla pulaa majapaikoista, joten yhtiö rakensi vuosina 1938-1939 vasemmalla olevan kaksikerroksisen rakennuksen hotellin jatkeeksi. Hotellin puurakenteinen osa sai tuhonsa tulipalossa marraskuussa vuonna 1989, mutta kivirakennus on yhä paikallaan ja siinä harjoitetaan vieläkin majoitustoimintaa.
Kuva: Esko Aaltonen



 
Parma Oyn ja Valtion Rautateiden välisen sopimuksen allekirjoitustilaisuus.
Parma Oyn ja Valtion Rautateiden välisen sopimuksen allekirjoitustilaisuus.
 

Vuonna 1989 Parma Oy ja Valtion Rautatiet solmivat sopimuksen betonisten ratapölkkyjen toimittamisesta. Sopimus oli viisivuotinen. Kauppa oli silloisen Parman historian suurin. Ratapölkyt valmistettiin Ontelolaattatehtaan II-hallissa. Allekirjoitustilaisuudessa istumassa vasemmalta Veijo Koskinen ja Veikko Vaikkinen VR:lta sekä Erkki Inkinen ja Mauri Lappalainen Parman edustajina. Takana vasemmalta VR:n Erkki Tattari ja parmalaiset Eero Kujala, Soile Haavisto ja Heikki Ikonen. Kuva on vuodelta 1989.


Turkka Malin sanoittama La Dolce Vita kappale sijoittui Euroviisuissa seitsemänneksi. Esittäjänä oli Jokioisilta syntyjään oleva Anneli Saaristo.


Forssaan saatiin uusi kirjastoauto vuonna 1989.


Alun naiset voittivat ensimmäisen Suomen mestaruutensa koripallossa.


 

Forssan historiaan voi tutustua myös museossa www.forssanmuseo.fi
www.piipunjuurella.fi